Ravintolapäivä häämöttää taas aivan nurkan takana. Siinäpä vasta oivallinen syy pyöräytellä muutamat kurpitsapiiraat laulavaan Lady Cinnamon -kahvilaamme!

Ensimmäinen raaka kurpitsapiirakka vieraili kyökissäni jo kolme vuotta sitten, mutta sittemmin sitä ei ole näkynyt. Ei ennen kuin vasta viime viikonloppuna, jolloin tehtailin kokeiluversion, aika pitkälti Emilyn ohjetta seuraillen.

kurpitsapiiraskokeilu

Tässä koristeena on muuten kurpitsansiemeniä. Vaaleat ovat piirakassa käytetyn kurpitsan sisuskista kotoisin. Kääntelin niitä pannulla kookosöljyssä ja maustoin suolalla. Maistuu melkein popcornilta!

Koristeiden alla piileskelevästä piirakasta tuli ihan hyvä maun ja rakenteen puolesta, mutta ei ihan niin hyvä kuin olin odottanut. Täyte kaipasi kiinteyttä ja kermaisuutta. Jatkokehitys käyntiin siis, ja siihen kaivettiin ideoita mm. kestosuosikiltani Keittiökameleontilta.

Ennen kuin paljastan lupaavan hykerryttävältä maistuneen reseptini, haluan nostaa tietoisuuteenne muutaman raa’an kurpitsapiirakan tehtailuun liittyvän seikan:

1) Kurpitsapiirakan teko ei ole mikään spontaani juttu vaan vaatii vähän suunnitelmallisuutta. Jos hoidat homman oikeaoppisesti, pistät pohjan pähkinät ja siemenet likoamaan jo edellisenä iltana ja sitten ne on vielä kuivatettava (esim. kuivurilla tai uunissa matalalla lämmöllä luukku raollaan). Liotustemppu auttaa ruuansulatusta tulemaan paremmin toimeen pähkinöiden ja siementen kanssa, ja se tekee niiden ravintoaineista imeytyväisempiä. (Lue liotuksesta lisää Heidin blogista.)

Jos on hoppu ja kärsimättömyys, voit hypätä vaiheen ylikin.

2) Suunnitelmallisuutta vaatii sekin, että piirakka on parhaimmillaan vasta tekemistä seuraavana päivänä. Tai sitä seuraavana. Tai sitä seuraavana. Piiraan rakenne paranee ja maku mehevöityy, kun mausteet saavat muhia keskenään pitempään. Yli viikkoa piirasta ei kannata säästellä. Säilytys tapahtuu jääkaapissa, tietenkin.

3) Keittiöstäsi on syytä löytyä tosi hyvä blenderi tai monitoimikone, jotta saat loihdituksi kovasta kurpitsasta siloisen massan. Sauvasekoitinkin voi ehkä näissä kurpitsansoossaamishommissa toimia. Jos hyvälaatuisia välineitä ei löydy, ja haluat siltikin lähteä piirakkatalkoisiin, varaudu kasvattamaan zeniä. Minkään aiemman raakakakun tai -piirakan tehtailu ei ole vaatinut yhtä paljon kärsivällisyyttä blenderin äärellä kuin kurpitsapiiraan täytteen veivaus. Omistan mielestäni keskikastia paremman blenderin (Kitchen Aid), mutta sekin on hätää kärsimässä jos sille syöttää liian isoja ja kovia kurpitsaklimppejä. Suosittelen siis täysiä RAASTAMAAN kurpitsan esim. monitoimikoneella ensin mahdollisimman pieneksi ennen kuin kaadat kurpitsat blenderin kannuun. Ymmärsin asian itse vasta elämäni kolmannen kurpitsapiiraan tekovaiheen puolivälissä, ja kylläpä oli fiksu olo.

4) Kärsivällisyyslihas kasvaa joka tapauksessa, kun kurpitsan kanssa puuhailee. Ensinnäkin kurpitsaa harvemmin tapaa ihan jokaisessa lähikaupassa. Sitä yleensä joutuu metsästämään jostain vähän kauempaa. Toisekseen kurpitsan kuoriminen on aina yhtä riemastuttava operaatio. Siinäkin onneksi kehittyy vähitellen näppäräksi ja nopsaksi, kunhan hommaa on useampaan otteeseen harjoitellut. Alla kuva siitä, miten kuorta kannattaa leikkailla irti pyöreämmistä kohdista.

kurpitsanleikkuu

Nyt kun olet vähän valaistuneempi kurpitsapiiraaseen liittyvien kommervenkkien suhteen, on aika siirtyä reseptin pariin. Ollos hyvä!

Raaka kurpitsapiiras piparimausteilla

Pohja:

  • 2,5 dl pähkinäsekoitusta (esim. hassel- ja saksanpähkinä)
  • 1,5 dl auringonkukansiemeniä
  • 10 taatelia
  • 1,5 dl rusinoita
  • 1 tl kanelia
  • 1/2 tl kaardemummaa ja suolaa

Jauha aineet monitoimikoneessa massaksi. Voit surauttaa kaiken kerralla tai sitten pähkinät + siemenet ja taatelit + rusinat omissa satseissaan ja sitten yhdistää kaiken (jälkimmäisellä tavalla päässee sileämpään lopputulokseen). Painele taikina piirakkavuoan pohjalle (halkaisija n. 25cm tai pienempikin käy) ja siirrä astia jääkaappiin odottelemaan täytteen valmistumista.

Täyte:

  • 3 kupillista kurpitsakuutioita (eli suunnilleen puolikas butternut-kurpitsan mittapuulla)
  • 1 kupillinen eli 2,5 dl eli n. 200 g pussillinen cashew-pähkinöitä (liota 2h)
  • 0,5dl kookoskermaa
  • 0,5dl vettä
  • 4 rkl juoksevaa hunajaa (tai muuta makeutusta, tätä voi laittaa enemmänkin)
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl inkivääriä ja kaardemummaa
  • 1/2 tl muskottipähkinää, jauhettua neilikkaa
  • 1/4 tl mustapippuria ja suolaa (ja cayennepippuria, jos haluat vähän potkua!)
  • 1dl kylmäpuristettua kookosöljyä
  • (2 rkl kookosjauhoa)

Ota hyvä blenderi kätöseen ja laita sinne liotuksessa pehmenneet cashew-pähkinät ja yhteensä desi nestettä (ei oo niin justiinsa onko se vettä vai kookoskermaa, puolet ja puolet vaikutti hyvältä). Pyöräytä pähkinöistä sileä kastike. Lisää hunaja ja mausteet.

Pistä perään RAASTETTU kurpitsa. Helpommalla pääset, kun laitat vähän kerrallaan ja blendailet välillä. Maistele ja tuunaa makua. Piparimausteiden kanssa saa olla villi! Jännää ja kipakkaa potkua saa ainaskin neilikasta ja cayennepippurista.

Laita lopuksi sekaan sulatettu kookosöljy, se kiinteyttää täytettä. Samaa asiaa ajaa myös kookosjauho, tai voit psylliumiakin kokeilla. Kasaa täyte pohjan päälle ja nosta upeus maustumaan jääkaapin uumeniin.

neilikkaa morttelissa

Mitä sanoinkaan piparimausteista? Piirakan valmistumista odotellessa voit vaikka kehitellä oman chai- tai glögireseptin!

kurpitsainen aurinko

Tässä yksi jääkaapin kohtaamista vartovista aurinkoisista kurpitsapiiraistani. Mausta tuli oikein kermaisen pyöreä ja kivan piparinen.

Ja tiedätkö mitä? Voi olla, että juuri Sinä pääset maistamaan tätä piirasta. Se tulee olemaan tarjolla tänä lauantaina 16.11. ravintolapäivänä Kabarenan järjestämässä Lady Cinnamon-kahvilassa. Listoiltamme löytyy tämän piirakan lisäksi maidottomia, viljattomia ja munattomia (raakoja ja paleoja ja vegejä) kuppikakkusia sekä liuta perinteisempään tyyliin leivottuja herkkuja. Sekä tietenkin kaardemummakahvia, kanelista chaita ja inkiväärisimaa.

Osoite on Runeberginkatu 28 (TS-salonki) ja ovet ovat avoinna klo 16-20. Tervetuloa!

kurpitsapiiras ravintolapäivänä

Jälkiedit: Tässä kurpitsapiiras itse pitopaikalla. Kipakasti maustettu, mutta kermaisen pehmeä herkku keräsi kovasti kehuja!