Leipomustuotekehityskoneisto on käynyt tammikuun ajan kuumana keittiössäni, jossa ei suvaita munaa, maitoa eikä viljoja (gluteenittomia tai ei). Kuivatuilla hedelmillä, hunajalla ja sokerillakaan ei hirveästi jalansijaa tai sananvaltaa näillä main ole.
Lukuisien käsiin murentuneiden ja/tai kärvähtäneiden leipien ja pannukakkujen jälkeen en ollut uskoa ruuanmaisteluelimiäni: keksin kertalaakista toimivan keksireseptin!!! Voi kyllä, se on kolmen huutomerkin arvoinen saavutus.
Ystävälliset suklaakeksit
- 1 dl pähkinäjauhoa (käytin saksanpähkinä-)
- 1 dl kookoshiutaleita
- 0,5 dl pellavansiemenrouhetta
- 0,5 dl kaakaojauhetta
- 2 rkl psylliumia
- 2 rkl ruokosokeria
- 1 banaani
- 80 g voita
- kourallinen hasselpähkinöitä ja rusinoita
Sekoita kuivat aineet ja sattumat (hasselpähkinät ja rusinat) kulhossa. Soseuta banaani haarukalla ja vatkaa se jauhojen joukkoon. Sulata voi mikrossa, kaada kulhoon ja veivaa taikina tasaiseksi. Lisää loraus vettä, jos sekoittaminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Nostele taikinasta keksin kokoisia nokareita leivinpaperoidulle pellille ja muotoile ne littanoiksi pyörylöiksi. Tekniikka vapaa. Totesin parhaaksi sen, että ottaa taikinaa pienen nyrkillisen, tekee siitä kädessä pallon ja littaa sen sormilla pellille. Pyöräytin tuosta taikinamäärästä 16 keskikokoista keksiä.
Paista 175 asteessa 20 minuuttia. Annoin valmiiden keksien jäähtyä vähän aikaa pellillä ja sitten käänsin ne varovaisesti ympäri, jotta pohjapuoli rapeutuisi myös.
(Tosipaleot ja -karpit voivat korvata sokerin esim. stevialla. Tiukimmat paleoihmiset myös viittaavat kintaalla voille. Pähkäilin, että reseptiä voisi soveltaa siten, että korvaisi voin kaakaovoilla ja/tai kookosrasvalla ja käyttäisi keksit uunin sijaan jääkaapin kautta!)
Keksit ovat parhaimmillaan vielä hiukkasen lämpiminä ja tuoksuvina. Nautitaan perinteisesti maidon tai vähemmän perinteisesti hampunsiemen- tai tiikeripähkinämaidon (kuvassa) kanssa. <3
Eräästä testikeittiöstä kuului semmoisia terveisiä, että hirveän makeita nuo keksit eivät ole. Jos siis mielit makeampaa makuelämystä, kannattaa tuplata sokeri (tai voihan sitä hunajaakin käyttää) tai lisätä rippunen steviaa. Taikinaa voi myös vähän maistella ennen uunitusta! :)