Esittelyvuoroon pääsee vihdoin vakkari suklaakakkuni. Teen sitä suunnilleen aina, kun jaksan jotain raakaherkkukakkua pyöräytellä. Nuo muut reseptit ovat täällä vaan kuriositeettina ja ovat jääneet kertaluontoisemmiksi kokeiluiksi, vaikka nekin kovin hyviä ovat olleet. Mutta tämä on vaan niin helppo ja varma valinta. Ja yksinkertaisesti: parasta.
Kun ensimmäisen kerran silmäilin Salaisuuksien suklaapiiraan reseptiä, ihmettelin mitä ovat siihen liittyvät salaisuudet. Sittemmin on selvinnyt, että salaisuus liittyy todennäköisesti juuri reseptiin – se kun ei tahdo olla koskaan löydyksissä! Alun perin tutustuin piiraaseen Virpin mainiossa Kiitos Hyvää -blogissa, josta en sitä kovan kaivelunkaan jälkeen enää bongannut. Eikä sitä liioin ole muistakaan blogeista tullut vastaan. Ja vaikka nyt olen kirjoittanut sen paperilappusellekin jo monet kerrat, sattuu se lappunen olemaan teillä tietämättömillä juuri silloin kun suklaapiiraan himo iskee.
Tilanne on siis korjattava ja resepti saatettava tähän blogiin. Tiedän että salaisuusaste siinä vähän kärsii, mutta se ei toivottavasti vaikuta makuun kuinkaan. En mene takuuseen siitä, että resepti olisi täysin alkuperäistä vastaava, koska olen sen kaivellut muistini (salaisista) sopukoista.
Salaisuuksien suklaapiiraan sukulainen
Pohja:
- 6-8 taatelia
- 2-4 viikunaa
- 2 dl pekaanipähkinöitä
- 1/2 dl raakakaakaojauhetta
- 1 tl kanelia
Täyte (toimii muuten itsessäänkin suklaamoussena!):
- 2 avokadoa
- 2 rkl hunajaa
- 1/2 dl raakakaakaojauhetta
- ripaus suolaa
- 1/2 dl kookosöljyä
- 1/2 dl kookoshiutaleita
Laita aivan ensiksi täytteeseen tuleva kookosöljy vesihauteeseen sulamaan.
Pohjan aineet voi blendata (jos on tehokas peli) tai pyöräyttää monitoimikoneen silppurilla tasaiseksi massaksi. Painele pohja piirakkavuoan (tai lautasen) pohjalle.
Täytteenkin aineet blendataan. Suloinen suklaamassa levitetään pohjan päälle. Piiras vuokineen nostetaan jääkaappiin, jossa sen voi antaa olla niin pitkään kuin malttaa. Yön yli jos odottaa, on lopputulos maistuvin.
Kuva ei ole edustavimmasta päästä, mutta siitä voitte syyttää salamyhkäisyyteen taipuvaista piirasta. Vaikka olenkin kyseistä kakkua monet kerrat valmistanut, se jostain syystä katoaa usein ennen kuin kamera ehtii paikalle. Tämänkin kännykameraräppäisyn metsästäminen vaati hirveää itsehillintää – houkutus ottaa ensimmäinen pala oli lähes sietämätön!
On vaikea uskoa, että suklaapiiras tai raakakakku ylipäätään voisi olla enää tämän taivaallisempaa – mutta se on mahdollista! Piiraan jumalaisuusaste kohoaa vielä aavistuksen verran, kun lisää täytteen sekaan desin mustikoita. Mmmmmmhh!
Uusimmat kommentit