Lupauduin tehtailemaan jotain raakaa naposteltavaa taideterapianäyttelyyn. Aikaa ja inspistä oli vähän, mutta sitten välähti: teen semmosia kookospallon kaltaisia, joita joskus olen raakailublogeissa nähnyt. En sitten löytänyt yhtään sopivaa reseptiä pikagooglauksella (millä niitä edes haetaan? Raakapallerot ei antanut häävisti osumia), joten oli nykäistävä hihan sopukasta oma.
Tähän väliin voi olla hyvä valistaa, että raakaruualla tarkoitetaan sellaista syömää, jota ei kuumenneta yli 42 asteen. Niin siinä kivasti säilyvät ravinteet paremmin tallella ja siirtyvät toivottavasti syöjäänkin.
Mutta mitä sieltä hihasta sitten putkahti? No papanoita! Eikä ihan mitä tahansa papanoita vaan yksisarvisen papanoita. Koska yksisarvinen oli vaihtelunhaluisella tuulella, se putkautti niitä peräti kahta eri sorttia.
Yksisarvisen piparipapanat
- 1,5 dl seesaminsiemeniä
- 1 dl kuivattuja taateleita
- 0,5 dl kuivattuja aprikooseja
- 1 dl lucumaa
- reilusti piparimausteita (esim. kanelia, kaardemummaa, vaniljaa, pippuria, neilikkaa ja ripaus suolaa)
Siemenet muuten kannattaa huuhdella ja laittaa likoamaan kahdeksaksi tunniksi (tai niin pitkäksi aikaa kun ehtii) ennen valmistusta. Ainekset pannaan monitoimikoneeseen ja annetaan sen silppurin tehdä niistä tasainen massa.
Massasta pyöritellään puhtain kätösin pikkuisia papanoita. Pallerot voi koristella siten, että kieräyttää niitä lautasella seesaminsiementen seassa.
Yksisarvisen suklaapipanat
- 1,5 dl auringonkukansiemeniä
- 1,5 dl kuivattuja taateleita
- 0,5 dl raakakaakaojauhetta
- 0,5 dl carob-jauhetta
- ripaus vaniljaa, suolaa ja ehkä chiliäkin
Samalla tavalla valmistetaan kuin edellisetkin. Näissä käytin koristeena kookoshiutaleita.
Ohjetta voisi ehkä tuunata vielä siten, että heittäisi papanat kuivuriin joksikin aikaa, jotta ne pikkuisen rapeutuisivat pinnalta ja olisivat sisältä muhevia. Ehkä testaan joskus, jos maltan. Helposti napsittavaa karkinkorviketta papanat olivat heti valmistuttuaankin.
Kuvista käy kiittäminen Perttiä!
Uusimmat kommentit