Olen ollut viime aikoina järjettömän laiska kokkailujen suhteen. Jotkut kokkaamani ruuat ovat olleet niin yksinkertaisia, että olen miettinyt onko reseptien blogaamisesta mitään iloa kellekään. Sitten oivalsin, että vaikka netti onkin tulvillaan toinen toistaan hienompia, herkullisempia ja monimutkaisempia ruokaohjeita, on täällä tilaa myös näille naurettavan helpoille ja nopeille. Tällä kertaa siis jaossa perushelppo, nopeahko ja jääkaapin sisällön mukaan muuntautuva vinkki (pitäkää ne mölyt pyttipannusta omissa masuissanne, tämä on paljon parempaa).

Kasviswokki

  • Porkkanaa
  • Bataattia
  • Kesäkurpitsaa
  • Herkkusieniä
  • Tofua
  • Tuoretta inkivääriä
  • Muita mausteita oman maun mukaan (itse käytin ainakin korma-maustesekoitusta ja lopuksi soijakastiketta)
  • Kookosöljyä (paistamiseen)

Suikaloi aineet ja heittele pannuun kookosöljyn sekaan. Mausta jossain vaiheessa ja wokkaile ainakin sen aikaa että kasvisten värit kirkastuvat. Ei kannata kypsennellä kasveja niin pitkään, että värit haalistuvat ja/tai kasvisten rakenne muuttuu muhnuiseksi. Semmoinen al dente -kypsyys on passeli, löytyy treenaamalla.

Tofun kanssa pelatessa kannattaa huomioida, että naturel-versiohan ei maistu sellaisenaan juuri miltään. Kannattaa yrittää jotain marinointikikkaa eli pistää suikaleet kippoon ja kaadella päälle mausteita, vaikka suolaa, mustapippuria, rosmariinia, soijakastiketta ja sitruunaa. (En tosin muista mitä itse sovelsin enkä takaa, enkä täten mene takuuseen tuon ehdotuksen mausta.) Soijatuotteita en nyt muutenkaan ole hirveästi käytellyt, kun niiden terveellisyydestä on liikkeellä ristiriitaista tietoa.

Jos on viitseliäällä päällä, wokin voi kruunata jollain nopeasti blendatulla mössöllä eli kastikkeella. Kirjoittelen niistä lisää tuonnempana.