Olen viime aikoina koetellut lähipiirini kärsivällisyyttä meuhkaamalla säännöllisesti lähes pelkästään kahdesta aiheesta: lopputyön kirjoittamisesta ja ruokaongelmistani. Jälkimmäinen viittaa siis siihen, mitä kupuni kestää ja mitä ei. Kävin viikko sitten hakemassa lääkäriltä uudet neuvot ja allergiatestitulokset, joiden mukaan tässä nyt pitäisi ruokailla. Eihän tämä nyt enää ole juttu eikä mikään, kun näitä erinäisiä ruokavaliokikkailuja on tullut jo harjoitettua pari vuotta, ja viimeiset kuukaudetkin olen roudannut töihin lähes aina omat eväät. Tykkään muuten myös maistattaa kokeellisia kokkailujani kavereillani (saa ilmoittautua vapaaehtoiseksi uhriksi!). Silti vielä enemmän arvostan sitä, että joku vaivautuu valmistamaan minulle aterian lukuisat rajoitukseni huomioon ottaen. Koska menneen viikon kuluessa jo ainakin kolme ihmistä on ehtinyt udella mitä minulle saa syöttää, päätin rustailla tämän äärimmäisen kiinnostavan listan sallituista ja kielletyistä aineista. Opinpahan tässä samalla pysymään näistä kärryillä itsekin.

EI – ”Punainen lista” eli paha yliherkkyys. Pois pelistä 3-6kk.

  • kana
  • riisi, maissi, tattari
  • pavut (linssit näyttäisi olevan ok, kikherneistä en tiedä)
  • vadelma
  • viinirypäle (eli ei myöskään viiniä ja rusinoita)

EI – ”Vaaleanpunainen lista” eli semipaha yliherkkyys. Näitä välttelen 1-2kk.

  • nauta, sika, kalkkuna
  • sipuli ja valkosipuli
  • karpalo ja puolukka
  • papaija
  • maustepippuri, piparjuuri ja oregaano

EI – muista syistä:

  • prosessoidut asiat (tunnistaa tuoteselosteesta. Rankasti E-koodatut ja hämmentävillä aineilla silatut einekset ovat niitä epäilyttävimpiä.)
  • kotimaiset viljat (kauraa käyttelen ajoittain)
  • valkoinen sokeri
  • peruna (uudet satunnaisesti ok)
  • maapähkinä
  • soija (-maito ei ikimaailmassa, -kastiketta ja tofua harrastan harvakseltaan)

Luultavasti tulen toimeen kaiken muun kanssa, joita tässä en vielä luetellut. Jos jostakusta tuntui siltä, ettei jäljelle jäänyt mitään ravinnoksi kelpaavaa, tässä vielä inspiraatioksi herkkuja, joita katselen lautasellani ilomielin ja lähes päivittäin. (Luettelo muuten muistuttaa huomattavan paljon Harvardin ja erään suomalaisen terveysblogaajan ehdotusta ihanneruokavaliosta!)

SAA RUOKKIA näillä:

  • mahdollisimman luonnolliset asiat =)
  • vihreät rehut: salaatit, yrtit, kasvit ja levät
  • kasvikset (paitsi nuo EI-listojen tärkkelyspitoiset ja sipulit)
  • hedelmät
  • marjat: mansikka, mustikka, herukat, tyrni, karviainen, lakka (ehkä? mitäs muita näitä nyt onkaan…)
  • sienet
  • idut (kunhan ei pavuista)
  • pähkinät ja siemenet
  • laatuöljyt: esim. oliivi, rypsi, kookos
  • ihmeviljat: quinoa, hirssi, amarantti
  • kalat ja äyriäiset
  • lammas ja riistaliha
  • kananmuna ja maitotuotteet, joskin vähemmissä määrin
  • superit

Näillä mennään – joko syödään?

Juomapuolesta mainitsen vielä sen verran, että latkin enimmäkseen vettä ja teetä yrteillä tai vihreänä. Muun värisiä teitä ja kahvia kuluu myös ajoittain.