Vietin jännittävän hetken keittiössä. Koetin etsiä edellistä aika hyvää kesäkurpitsapannukakkureseptiäni. Plarasin läpi vinoa pinoa paperisia reseptilappusiani ja tuskailin sitä, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi hommata itselleni älykästä puhelinta, jolla voisin kivasti selata mm. omia reseptejäni. Huomasin ärsyyntyväni. Huomasin, että olisin kyseisessä tilanteessa voinut ärtyä aika paljonkin, vaikka kyseessä olikin aivan pikkuseikka. Mutta koska huomasin huomanneeni asian, päädyin lähinnä ihmettelemään havaintoani ja sitä, miten tilanteeseen voisin suhtautua. Päätin pikkuisen huvittua koko touhun seurailusta, vaikka samalla koko ajan tiedostinkin että voisin myös ärsyyntyä. Todella hassu ja ristiriitainen fiilis – mutta aika tyypillinen otos elämääni.

Näpersin sitten gluteenittoman, maidottoman ja munattoman kesäkurpitsapannariohjeen taas kerran aivan alusta hyvällä näppituntumalla. Vähän vielä voisi tuhdimpaa tavara olla, mutta taannoiset kokeilut tuplatulla kookosjauhon määrällä eivät olleet askel oikeaan suuntaan. Ehkäpä tuunailen ohjetta vielä joku päivä. Tästä saa kuitenkin kivan ja hyvänmakuisen alustan niin suolaisten kuin makeittenkin pannukakunpäällisten suuhunkuljetusta varten.

kesäkurpitsapannukakkua

Kesäkurpitsapannukakku

  • 0,5 dl pellavansiemeniä
  • 0,5 dl kurpitsansiemeniä
  • 1 dl kookosjauhoa
  • 1 rkl psylliumia
  • ripaus suolaa
  • loraus oliiviöljyä
  • 1/2 keskikokoinen kesäkurpitsa
  • 6 dl vettä
  • (nokkosta!)

Jauha siemenet blenderissä ja lisää loput ainekset. Anna taikinan turvota hetki. Kaada leivinpaperitetulle uuninpellille ja pane uuniin.

Luulisin että semmoinen puoli tuntia 225:ssa riittää. Meidän uuni toimii vieläkin kehnosti, joten lättyä joutuu paiston puolivälissä kääntämään ja kikkailemaan.

Onneksi maku ja ruuan ulkonäkö korvasi kaiken vaivan!

Herkullinen täyte

  • muussattua avocadoa
  • paprikajauhetta
  • kuivattua chilirouhetta
  • suolaa
  • villiyrttejä

avocado tuli kesäkurpitsapannukakulle

kesäkurpitsapannari hyvyystäytteillä

Jos haluat pannarista ruokaisampaa, korvaa osa vedestä kookosmaidolla, ja voihan tuonne sekaan pari munaakin pyöräyttää.