kotipihan villiyrtit

Ajattelin kerätä pihalta muutaman nokkosen. Mutta törmäsin sitten valtaisaan poimunlehtiesiintymään. Ratamoitakin oli. Ja kuminaa! Enpä olisi uskonut, että sitä omalta kotipihaltaan löytää.

Kiersin pihan melkeinpä nenä kiinni maassa ja mieleni kiljahteli riemusta aina uuden syömäkelpoisen tuttavuuden kohdatessani. Toistaiseksi en ole saanut aikaiseksi istuttaa itse pihalle vielä yhtikäs mitään, mutta kyllä tämmöisen laiskan puutarhurin mieltä lämmittää kovasti näinkin sievoinen ja herkullinen rikkaruohosato!

Jotta voisit tehdä vastaavanlaisia löydöksiä omalta pihaltasi (tai mistä ikinä satutkin kulkemaan), nappasin tunnistustoimenpiteitä varten kuvan näistä pihoilta usein tavattavista, salaattiin sopivista villiyrteistä.

villiyrtit

Ylin rivi (vasemmalta oikealle): pihatähtimö, vuohenputki, voikukka
Keskirivi: ahomansikka, kumina, poimunlehti, maitohorsma
Alin rivi: piharatamo, isomaksaruoho

Pihatähtimö eli vesiheinä kasvaa pihoilla matalana (noin 10 -20cm korkeudessa) ja runsaana ruohomaisena pöheikkönä. Se on rakenteeltaan siro ja pienilehtinen ja siihen kuuluu pienet valkoiset kukat. Maultaan kevyt ja vesikrassimainen. Esteetikon valinta salaattia tai muuta ruoka-annosta koristamaan.

Vuohenputken ensimmäiset lehdet levittyvät noin puolen säären korkeuteen. Lehti haarautuu kolmeen osaan, joista jokainen haarautuu vielä erikseen kolmeen (tai kahteen) osaan. Nuoret lehdet ovat maukkaimpia, erinomaisia etenkin salaatissa, smoothieissa ja pestossa. Vuohenputki on maultaan melko helposti lähestyttävä, joten suosittelen aloittelemaan villit kokeilut esimerkiksi sen kanssa. Kyseiseen kasviin kuuluu myöhemmässä vaiheessa myös valkea harsomainen kukkapilvi, mutta sen perusteella en suosittele kukkaa tunnistamaan, jottei vahingossa mene sekaisin muiden myrkyllisten putkikasvien kanssa.

Voikukka on kukaltaan se keltainen auringon näköinen, jonka varmaan jokainen oppii jo lapsena tunnistamaan. Tähän aikaan syötäväksikin kelpaavia kukkua tuskin löytää, mutta maan tasassa tyviruusukkeena kasvavia puikulan mallisia lehtiä voi yhä metsästää, varsinkin kun tuo sinnikäs nurmikenttien valloittaja puskee uutta versoa pitkin kesää. Nuoret reunoiltaan tasaisemmat lehdet ovat parhaan makuisia, vähän kitkeriä ja rucolamaisia. Sahalaitaisia lehtiä ei niiden kitkeryyden tähden kannatakaan keräillä. Lehden ruodon voi halutessaan poistaa, niin maku on pehmeämpi.

Ahomansikasta voi syödä marjan lisäksi myös lehden. Lehti on malliltaan samanlainen kuin kolmiapilassa, mutta suurempi ja reunoilta sahalaitainen. Monien marjakasvien lehdet ovat syömäkelpoisia, ja niiden mausta voi tarkkakielinen erottaa häivähdyksen kyseisen marjan makua. Marjakasvien lehdet sopivat erityisen hyvin kuivattuna tai hiostettuna teeaineksiksi.

Kuminan höyhenmäiset lehdet nousevat maantasasta suikeroina ja muistuttavat kovasti porkkanan lehtiä. Kun lehteä hieraisee sormien välissä, sen mausteinen aromi tulee esille. Maku on vinkeän yrttinen. Kyseessähän on se sama maustehyllystäkin tuttu kasvi, mutta varsinainen mausteosuus on kuminan kukan siemen.

Poimulehti on se menninkäisen sateenvarjoa muistuttava, poimukkaan lehden tyveen kastehelmiä – ja myös alkemisteja kiehtonutta lehden itsensä tuottamaa nestettä – keräävä kasvi. Se kasvaa usein matalalla nurmikon tasossa, mutta voi (lajikkeesta riippuen) yltyä korkeammaksikin suotuisissa oloissa. Alkukesän pienet lehdet ovat parhaan makuisia, maultaan vähän pinaatin kaltaisia.

Maitohorsma on parhaimmillaan alkukesästä ja ylimmästä lehtiversostaan. Sen maku muistuttaa hieman parsaa. Vanhemmat lehdet ovat maultaan kitkerämpiä ja suuta kuivaavia. Maitohorsman moni tunnistaa sen vaaleanpunaiseen tai -violettiin vivahtavien kukkien perusteella, jotka muuten kelpaavat syötäväksi. Kannattaa opetella tunnistamaan kasvin korkea varsi ja suikeat lehdet, jotta ensi kevään alkaessa pääsee testailemaan maukkaita latvuksia.

Piharatamo on se pyöreälehtinen matalalla kasvava kaveri, jota lapsena pihaleikeissä etsittiin pieniä haavoja laastaroimaan. Opin vasta reilu viikko sitten, että sitäkin voi syödä, ja että se on oikein hyvää! Nuoret lehdet maistuvat lempeiltä ja pinaattisilta ja ovat oiva lisä salaattiin.

Isomaksaruoho kasvaa usein kallioilla ja sen tunnistaa mehevistä, vettä varastoivista lehdistään (ja valkeana törröttävästä kukinnostaan). Lehti voi olla väriltään vihreä tai maksanpunainen, mikäli kasvupaikka on kuivempi. Molemmat ihan maistuvia silti. Maku on mieto, happaman raikas. Kasvin varsi kannattaa kerätä mukaan, jotta lehdet säilyvät mehukkaan rapsakoina kotiin saakka.

villiyrttisalaatti

Onnellistuttava yhdeksän villiyrtin salaatti

  • kaikkia yhdeksää yrttiä, joita pihalta löytyi (vähemmälläkin pärjää)
  • kurkkua
  • kesäkurpitsaa

Huuhtaise ja kuivaa yrtit, jos keräsit ne tomuiselta paikalta. Viskaa kulhoon ja sekoittele. Viipaloi kesäkurpitsat ja kurkut. Lado nätisti lautaselle.

Jos olet vasta totuttelemassa villimmän ruuan syöntiin, kannattaa pohjalle kasata satsi lehtisalaattia ja lisätä villiyrtit mausteeksi.

Kastike

  • 1 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1/2 limen mehu
  • 1 tl sinappia
  • 1 tl hunajaa
  • 1 tl valkoviinietikkaa
  • suolaa
  • mustapippuria

Mittaa aineet kastikemaljaan ja sekoita. Pirskottele runsaasti salaatin päälle.

villiyrttisalaatti vuohenputkikruunulla

Valmis salaatti sai sievän kruunun vuohenputken kukasta!

Hillittömän hyödyllisiksi kasvien tunnistuksessa ja käyttötarkoitusten tutkailussa ovat osoittautuneet seuraavat kaksi sivustoa, joita suosittelen vilkaisemaan:

Yrttitarha
Luontoportti

Antoisia hetkiä villiyrttien metsästyksen ja maistelun parissa!