Pizzaresepti. Vihdoin ja viimein. Olen nautiskellut ja tarjoillut mainetta niittänyttä karppipizzaani jo yli kahden vuoden ajan, mutta resepti on pysytellyt visusti jemmassa. Melko pitkään ruokavalioni pyörikin pizzan ja purilaisten ympärillä, koska nehän nyt ovat semmoisia yleisesti tunnettuja lempiruokia ja saletisti hyviä! Omista versioistani tosin jää vähemmän pöhö ja läski olo kuin pakastealtaasta ongituista tai lähiostarilta tilatuista käntyistä.

Viimekesäisen allergiatestin tulos kuitenkin seisautti karppausleipomuskeittiöni. Puolen vuoden pizzabreikin jälkeen uskaltauduin testaamaan paleopohjaa – ja kylläpä kannatti! Vaikka se on työläämpi ja hitaampi tehdä, on se kyllä kaiken sen vaivan arvoinen. Vaikkei se loppujen lopuksi edes mitenkään kovin vaivalloinen ole, ihan normipizzapohjaan verrattavissa.

merenelavapizza

Saatte nyt kaksi pohjaa joista valita: ensimmäinen on ältsin nopea karppiversio ja jälkimmäinen ihan sellaisenaan teeleivästäkin käyvä paleopohja.

Karpin pikapizzapohja

  • 1 prk rahkaa tai kermaviiliä tai vastaava määrä turkkilaista jugurttia
  • 3 munaa
  • 1,5 dl mantelijauhoa
  • 1,5 dl kookoshiutaleita
  • 1 rkl psylliumia
  • 0,5 tl suolaa

Sekoita maitotuote ja munat kulhossa tasaiseksi. Lisää kuivat aineet ja sekoittele lisää. Kaada uuninpellille ja levitä tasaiseksi lastalla. Aikaa koko hommaan menee ehkä 5 minuuttia! Pohjaa on kuitenkin esipaistettava 200 asteessa 5-10 minuuttia (kunnes pinta saa väriä). Sillä aikaa voikin silputa muita ainehia.

Mantelin ja kookosen kombosta tulee hieman makeahko. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan osan korvaamista siemenjauhoilla (esim. salaattisiemensekoitus blenderiin ja surrr) ja pellavansiemenrouhetta (jota korkeintaan 1dl). Muistaakseni niitä hyödyntämällä tuli paras makuelämys vastaan!

Alkuperäisestä reseptistä kiitokset ja kumarrukset The Pizzapohjalle. On kyllä nimensä veroinen.

Paleo-pizzapohja

  • 1 dl pähkinä- tai kookosjauhoa
  • 1 dl siemenjauhoa
  • 0,5 dl pellavansiemenrouhetta
  • 0,5 dl kookoshiutaleita
  • 1 rkl psylliumia
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,5 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 4 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja vesi ja vatkaa taikina kiinteähköksi möykyksi. Lätkäise möykky pellille ja levitä hyvällä lastalla (joka on vähän taipuisa) tasaiseksi. Pohja saa jäädäkin kohtalaisen ohueksi (katsopa esimerkkiä alla olevasta kuvasta). Esipaista 200 asteessa 20 minuuttia (kookospohjaa voi paistaa vähän pitempäänkin).

Muutama leipomustekninen lisähuomio: riippuu vähän pähkinä-/kookosjauhosta kuinka paljon se sitoo nestettä itseensä. Veikkaan että vaaleammat pähkinäjauhot (joissa on enemmän rasvaa) voivat pärjätä vähemmälläkin vedellä. Itse käytin Ölmuhle Solligin tuotteita, joissa sekä pähkinä- että kookosjauhoista on poistettu osa rasvasta, ja ne ovat aika imukykyisiä veden suhteen. Etenkin tuo kookosjauho, sille voisi hyvin juottaa vettä vielä yhden desin lisää. Öljyssäkään ei kannata pihistellä, sillä se auttaa taikinan levittämisessä.

Kookosjauhoisasta pohjasta sitten tosiaan tulee vähän makeampi, ja se sopii oivasti ananaspitoisten täytteiden alustaksi. Jos käyttää tummemman sorttista pähkinäjauhoa ja korvaa osan kookoshiutaleista pellavansiemenrouheella tai siemenjauholla, lopputuloksena on rukiisenkaltainen ja ”terveellisen” makuinen pizzapohja (mikä on minun suussani pelkkää plussaa, mutta joku muu voi olla eri mieltä. Raati kuitenkin ylisti!).

kookospohja

Seuraavaksi hypätään tomaattisoseelle. Mikäli pizzanvalmistajia on isompi joukko, kannattaa tekoprosessia jakaa useamman käsiparin haltuun. Yksi voi esimerkiksi työstää tämän herkullisen tomaattisoseen muiden pilkkoessa täytteitä. Jos on laiskalla päällä, ihan tomaattipyrekin riittää, mutta tuleehan siitä nyt paljon parempi näin:

Herkullinen tomaattisose

  • 1/2 tlk eli 200g tomaattimurskaa
  • 1 prk tomaattipyrettä
  • 1 tl kuivattua basilikaa
  • 1 tl kuivattua oreganoa
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 1 valkosipulinkynsi puristettuna
  • (ehkä pätkä tuoretta chiliäkin)
  • (ja ehkä ripaus ruokosokeriakin)

Mittaa aineet kulhoon ja sekoita. That’s it! Levittele tomaattisose uunista tulleen pizzapohjan päälle.

Sitten vielä parit täytevaihtoehdot:

Meren hedelmät – perusvarma setti, jossa kaprikset yllättivät iloisesti (kuva viestin alussa):

  • tonnikala
  • katkarapu
  • kapris
  • ananas

Metsän vihannekset – killerikombo, joka uppoaa lihansyöjäänkin (kuvassa alla):

  • sipulia (esikuullotettuna)
  • suppilovahveroita (kuivatut ja liotetut käyvät näin talvisaikaan)
  • paprikaa
  • tomaattia
  • kesäkurpitsaa

sienipizza

Lappaa haluamasi täytteet pizzan päälle, ja lisää juustoraaste pinnalle.

Mutta hei, eiväthän tosipaleot mitään lehmänmaitoisaa juustoa käytä! Paninpas siis sen sijaan pizzani päälle kuumennettaessa maukastuvia vuohenmaidosta tehdyn saganaki-juuston paloja. Pizzamainen fiilis pääsi siinä livahtamaan hieman piirakan puolelle, mutta väliäkös sillä kun oli namia! (Kuvissa esiintyvä juustoraastepuoli oli suunnattu juustoraastetta kaihtamattomille vierailleni.)

Ainiin, paistohommat pitää muistaa vielä ennen syömistä. 200 astetta on hyvä, aikaa joku 10-20 minuuttia, riippuu siitä kuinka kauan täytteiden haluaa kypsyvän.

Muistakaa sitten että valmiin pizzan nostattaa pizzakuninkaallisten joukkoon kunnon kerros rucolaa!