Jääkaappi oli tyhjennettävä joulua ennen, joten päädyin kokkaamaan jämistä kolmen ruokalajin paleoillallisen. Juuri samaisena iltana piti viimeistellä vielä viisi muutakin ruokalajia jouluaatoksi, joten ajoitushan oli aivan nappi. Sallinette siis reseptikimaran jälkijättöisen blogaamisen. Tätä settiä kelpaa makustella joulun jälkeenkin.

~*~ Luolanaisen esijouluateria ~*~

Mätikaado

Kesäpekoni

Mausteinen hetelmäsalaati

~*~ *~*~

Annokset on mitoitettu kahdelle nälkäiselle tontulle. Jos nuo kaikki syömät meinaa kertaluontoisesti rykäistä valmiiksi, suosittelen jättämään pääruuan valmistuksen viimeiseksi, jotta muut ehtivät maustua kivasti ja pekoni ei jäähdy. Kas niin, ja sitten resepteihin, jotka olivat taas niin helppoja että ei voi kuin ihmetellä!

Jos löysit joulun tienolla (tai muulloin, jos se on mahdollista) jääkaapista ylimääräistä mätiä, mätikaadon kyydissä se sujahtaa kitusiin erittäin maukkaasti.

Mätikaado

  • 1 avocado
  • 30-50g mätiä
  • n. 1dl katkarapuja (sulatettuna)
  • limen mehua

Halkaise avokaado nätisti ilman suorituspaineita. Poista kivi ja kaavi sisukset lautaselle, jolla on helppo sörssätä avocadon liha. Tiristä limenpuolikkaasta mehua parin ruokalusikallisen verran avocadososeeseen ja sekoita. Veivaa vielä sulatetut katkikset ja mätipallerot sekaan. Ihan lunkisti voi sekoitella, eivät ne kovin helposti rikkoudu. Mausteeksi voi ripauttaa vähän valkopippuria, jos löytyy, mutta ylimääräistä suolaa ei tuossa tarvitse.

Annostele soosi avocadonpuolikkaisiin (joita et siis heittänyt vielä roskiin!) ja nosta jääkaappiin mehevöitymään. Koristella voi jollain kivalla vihreällä sitten. Kuvassa esiintyy viehko vuonankaalinnuppunen.

matikaado
Pääruokalajin tarkoitus oli eliminoida jääkaapista jauhelihan jämät ja kesäkurpitsat. Vahingossa löytyi paprikakin, jonne pystyi sullomaan ylimääräiset täytteet. Ruokalajin näpsäkästä nimestä ropsahtaa krediitit eräälle maistajista.

Kesäpekoni

  • 2 pientä kesäkurpitsaa
  • 200g ruskistettua jauhelihaa
  • pien sipuli
  • mustapippuria, timjamia
  • tomaattipyrettä
  • 1pkt pekonia
  • ylimääräinen paprika

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Koverra kesäkurpitsat venemäisiksi ja silppua irti lähtevä sisus. Pieni pieni sipuli (ei pakollinen aines, itse taisin skipata koko sipulin). Kuullota sipulia voinokareessa pannulla, ota lämpö pois ja pane sekaan jauheliha (on tosin myös mahdollista paistaa jauheliha tässä vaiheessa, jos se sattuikin olemaan raakaa!) sekä kesäkurpitsasilppu. Sekoita ja mausta esim. mustapippurilla ja timjamilla.

Ota kesäkurpitsanpuolikkaat ja levitä pohjalle tomaattipyrettä. Lisää täyte kesäkurpitsoihin. Täytettä näissä hommissa jää aina yli, joten on hyvä, jos jääkaapista löytyy tässä vaiheessa paprika, jonka sisään mahtuu täytettä sievoinen määrä. Kääräise kesäkurpitsojen ympäri pekonisiivut. Jos satuit puuhaamaan vielä paprikoidenkin kanssa, voi loput pekonit asetella paprikoiden täytteen päälle, ikään kuin juustoraasteeksi. Toimii kuin häkä – vähintään yhtä rasvaista, mutta paljon maukkaampaa!

Asettele pekonikääryleesi leivinpaperilla verhotulle uuninpellille ja sujauta pelti uuniin, noin 20 minuutiksi.

kesapekoni

Tuhdihkon alun jälkeen jälkkäriksi sopii jokin raikas ja keveä ja hedelmäinen… ja tulinen! Chiliä nimittäin säästeltiin noissa eturuuissa aivan tarkoituksella. Jälkkärin helppous (valmistusaika n. 5min!) kompensoi myös mukavasti astetta työläämpää pekoniaskartelua.

Mausteinen hetelmäsalaati

  • 1 persimoni
  • 1 appelsiini
  • reilu loraus lakkalikööriä (löysin jotain vähäsokerista. Triple sec toimii varmasti myös)
  • reilut ripaukset vaniljaa, chiliä, inkivääriä ja kaardemummaa

Pese persimoni, poista siitä kanta ja kuori appelsiini. Pilko hedelmät ja laita ne kulhoon. Kaada päälle lakkalikööriä sen verran kuin kehtaat. Ripottele päälle osa mausteista, sekoittele ja jatka maustamista, jotta makuelämyksestä tulee kokonaisvaltaisen tasapuolinen. Anna muhia jääkaapissa hyvä tovi, vaikka yönkin yli, mutta jo tuntikin riittää tuomaan maut hyvästi esille.

Ai mutta hei, eihän luolamiehillä varmaan mitään lakkalikööriä ollut! Ei anneta sen kuitenkaan häiritä. Sen voi korvata lakoilla, ja nesteeksi voi käyttää marjoista irtoavaa mehua tai puristaa vaikka vähän appelsiinista.

mausteinen hetelmasalaati

Suositellaan nautittavaksi kynttilän valossa ja hyvässä seurassa.