Innostuin pitkästä aikaa väsäilemään raakasuklaata. Oikeastaan innostus lähti siitä valitettavasta seikasta, ettei kotona ollut juuri mitään syötävää ja kaupat olivat kiinni, mutta kaapista löytyi suklaa-ainekset. Kun teki mieli suolaista ja jonkin verran täyttävää huikopalaa, päätin antaa suklaassani reilusti tilaa suolan lisäksi pähkinöille. Makuelämys lipsahti siis puolivahingossa Snickers-patukan kaltaiseksi, joskaan sokeri ei dominoinut tässä herkussa (koska sitä ei edes päästetty sekaan!). Myös tahini eli seesaminsiementahna osoittautui tässä yhteydessä voittajavalinnaksi.

Suolainen pähkinäsuklaa

  • 3 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
  • 1 rkl lucumaa
  • 1 rkl mesquitea
  • 1 rkl macaa
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 2 rkl carobia
  • 2 rkl tahinia (Urtekramin)
  • ripaus vaniljajauhetta
  • ripaus hyvää suolaa
  • ripaus (cayenne)pippuria
  • pari kourallista cashewpähkinöitä
  • pari kourallista kaakaonibsejä

Sulata ensin kookosöljy vesihauteessa (jollei helle ole sulattanut sitä jo valmiiksi). Lisää ainekset listan järjestyksessä. Sekoita jauheet hyvin ennen tahinia ja sekoita hyvin tahini-tahnan lisäyksen jälkeenkin. Lisää mausteet ja tarkista maku. Ole varovainen suolan kanssa, tahini kun itsessään on jo suolaista. Sattumia tässä suklaassa saa olla reippaasti, joten voit viskoa pähkinöitä ja vaikka siemeniäkin sekaan vähän isommalla kädellä. Pistä valmis seos jäähtymään jääkaappiin tunniksi ja nautiskele sitten.

Suolainen pähkinäsuklaa

Itse käytin pelkästään yhtä kulhoa koko prosessissa, ja pidin sen vesihauteessa aineiden lisäilyn ajan. Tällöin sekoittaminen on hieman helpompaa, ja muistaakseni luin joskus joltain suklaagurulta, että superjauheet ja mausteet tykkäävät muutenkin muhia lämpimässä kookosöljyssä. Koska tämä suklaa ei sisällä kaakaovoita, pystyy suklaata lohkomaan helposti irti syvästäkin kulhosta. Tosin siinä massan jähmettyminen kestää jonkin verran pidempään kuin laakealla alustalla.

Makeus tähän suklaaseen tulee noista mystisistä aineista, jotka ovat nimeltään lucuma, mesquite ja carob. Kaksi ensimmäistä ovat jossain määrin toffeenmakuisia jauheita eksoottisista kasveista (hedelmä ja joku pavunkaltainen) ja viimeinen johanneksenleipäpuujauhetta, jota käytetään toisinaan korvaamaan kaakaota. Kaakaojauhetta sisältävissä resepteissäni käytän usein yhtä paljon sekä raakakaakaota että carobia, sillä ensimmäinen sisältää runsaasti magnesiumia ja jälkimmäinen kalsiumia, joten ne tasapainottavat toisiaan mukavasti.

Reseptissä mainitaan myös hyvä suola, joka on siis jotain muuta kuin sitä halvinta ja valkoisinta mitä kaupasta löytyy. Minun keittiössäni asustelee Urtekramin merisuola, Celtic Sea Salt ja ruususuola, ja voin suositella näistä mitä tahansa.

Koska nämä suklaa-ainekset eivät vielä ihan jokaisen kotitalouden perustarvikkeita ole, kannattaa etsiminen aloittaa vaikkapa lähimmästä Ruohonjuuresta, Lifesta tai rapakon takaa iHerbista (josta ekasta tilauksesta saat alea koodillani KOR778).