Seuraa väliaikaraportointia tiukasta ruokavaliokorjauksestani. Sepustus saattaa tarjota vinkkejä niille, jotka koettavat johdattaa itseään paleoruokailun saloihin.

Ekat pari viikkoa sujui mainiosti. Söin paljon lihaa (kauan eläköön ruuansulatusentsyymit ja suolahappolisä!) ja oli hyvät kokkailuinspikset.

Sitten erään työpäivän jälkeen nälkäisenä ja väsyneenä sain itseni kiinni toteamasta, että nyt on kyllä käynnissä vaikea dieetti. Paleo ilman kananmunaa ja mantelia on aivan mahottoman haastava yritelmä. Varsinkin tällaiselle tyllerölle, joka on tottunut käyttelemään ravinnokseen lähinnä smoothieita, salaattia, tummaa suklaata, teetä ja teeleipää (gluteenittomana, tietty). Puhti syöminkeihin on aiemmin tullut pitkälti juuri kananmunasta ja maitotuotteista, jotka nyt ovat molemmat pannassa. Huomattakoon myös, että vakkarityötä tekemättömänä pärjäilijänä pyrin usein ruokainvestoinneissani kohti minimikustannuksia. En siis yksinkertaisesti ole tottunut siihen, että minun tulisi syödä jotain lihaisaa vähintään kahdesti päivässä.

Prodea ja rasvaa on siis heitettävä kehiin entistäkin enemmän, muuten iskee nälkä ja ketutus. Ratkaisu riittävään protskunsaantiin on eittämättä säännöllinen kaupassakäynti ja lihaosastolla vierailu! Totesin, että jonkinlainen suunnitelmallisuus voisi olla paikallaan, jotta myös muistaisin toteuttaa elämässäni tuota kaunista ajatusta. Voisin syödä viikon mittaan proteiineja esimerkiksi näin:

  • Ma: smoothiepäivä
  • Ti: (lampaan) jauheliha, äyriäiset
  • Ke: kana / kalkkuna (+ ti jämät)
  • To: riista
  • Pe: kala
  • La: nauta
  • Su: possu (= pekoni)

Smoothie-/soppapäivän pitäminen kerran viikossa tuntuisi hyvältä, jos muina päivinä söisi lihaa, ja varsinkin jos viikonloppuna tulee mässyteltyä raskaammin. Lihoja koetin listata mahdollisimman monipuolisesti, sillä vaihtelu ehkäisee yliherkistymistä. Keskiviikon jälkeisiinkin päiviin muuten sisältyy aina edellisen päivän jämien syönti, vaikken sitä erikseen joka kohtaan kirjoittanutkaan.

Viikon kokeilun jälkeen…

Eihän se ihan putkeen mennyt. Ensinnäkään, en jaksanut kokata liharuokia noin usein. Sitten kun kokkasin, satsista yleensä riitti jopa kolmeksi päiväksi. Muita liha-aterioita tuli paikkailtua nopeammin valmistuvilla smoothieilla (hamppuproteiinijauheella!) ja kasvissosekeitolla, vuohenjuustolla ja siemenkräkkereillä. Satuin myös tekemään aika ison satsin ruokaisaa pähkinäraakasuklaata…

Maha on voinut aika perushuonosti ehkä osin ruokavaliosta johtuvan stressin ja epäsäännöllisten ruokailuiden tähden (ja sattuipa vielä se jokakuinen hankalin mahaviikkokin kohdalle). Optimaalisin syömisrytmi on vielä hakusessa. Kotipäivinä olen painellut yleensä kahden aamiaisen taktiikalla kuin paraskin hobitti (klo 10 jälkeen eka smoothie, sitten joku ”leipä”setti ja/tai kahvia ja suklaata :S), ja syön sitten kunnon ruokaa kun tulee nälkä (joskus iltapäivällä, viimeistään kuudelta) – tai mutustelen välipaloiksi jotain munatonta pannukakkuyritelmää ja salaattia. Illaalla syön jotain välipalankaltaista tai sitten kunnollisempaa ruokaa. Välillä iltakokkaus lipsuu jonnekin iltakymmenenkin tienoille.

Ruokailurytmi on siis asia, johon olisi syytä kiinnittää huomiota. Aamiaisen syöminen kuitenkin ajoittuu suunnilleen lounasaikaan, joten se voisi olla ihan rehellisen kunnollinen, lihaisa ruokasatsi. Seuraava kunnon ruoka olisi 15-18 välissä. Iltapalaksi voisi hyvin jättää helpommin sulavan smoothien ja ”leivät”.

Mahan oloa ovat hankaloittaneet myös työstressi, epäsäännölliset unet ja kahvi. Kahvi ikävästi buustaa kahta edellistä, joten sen kanssa pitäisi olla aika varuillaan. Juon korkeintaan kupillisen päivässä, ja senkin pyrin ajoittamaan ennen klo 14:a. Sekään ei tunnu riittävän, silti tulee rauhaton olo koko päiväksi. Parempi olisi koettaa olla ilman. Nnnghh.

Jos nyt en vielä kuitenkaan heittäisi hanskoja tiskiin tämän ruokavalioyrityksen kanssa. Alussa oli mukana muutenkin pientä lipsuntaa, kun piti tyhjätä varastoja esim. punajuurista, taateleista ja cashew-pähkinöistä. Aika suppeaksi raaka-ainevalikoima tässä silti jää. Mutta jos sitä koettaisi suunnitella tulevaisuutta paremmin. Vielä lopuksi muutama vinkki, jotka helpottavat kiireisen viikon ruuanlaittomeininkejä ja lounasevästelyä:

  1. Tee iso keitto. Huolehdi, että siinä on paljon sattumia, ja että sattumien seassa on proteiinia. Esim. äyriäiset käyvät hyvin soppaan. (Kylkeen siemenleipää!)
  2. Tee iso salaattipohja. Tuunaile siitä megasalaattiannoksia lisäämällä päivän lihatäyte sun muut, kuten idut ja lämpimät kasvikset.