Aamiaissmoothieni siemailu keskeytyi hyvin odottamattomalla tavalla. Tähyilin pihapensaassa kasvavia valkeita kukkia, ja rupesin ihmettelemään keskellä takapihan kiviaitaa kasvavaa jättimäistä kukkaa. Muutaman silmänhieraisun jälkeen totesin, että kyseessä ei suinkaan ollut kukkanen – vaan vitivalkoinen kani! Eikä siinä vielä kaikki, niitä lymyili aidankoloissa kaksi.
On ihan tavallista, että takapihallani vipeltää kaneja, mutta ne ovat yleensä ruskeita. Napsin muutamat kuvat noista poikkeuksellisista veijareista ikkunasta, ja kävin pihallakin kuvaamassa. Sitä iloa ei kestänyt kauan, sillä naapurintäti saapui paikalle ja puput puikkelehtivat piiloon.
Pupusattuma oli sen verran omituinen, että kulutin hyvän aikaa aamupäivästä pohdiskellen, minkälaisia merkityksiä sillä voisi olla. Päässä pyörivät niin ihmemaan Liisat kuin Matrixitkin. Ihan harmitti, kun olin niin iso etten mahtunut kömpimään aidankolosta katsomaan, millaisesta maailmasta nuo taikurin hatusta karanneen näköiset kanit olivat tulleet. Ajatusleikkiketjuni huipentui lainaukseen, jonka väitetään olevan valokuvaaja Diane Arbusin suusta:
”I believe there are things nobody would see if I didn’t photograph them.”
Myöhemmin illalla ajatus jotenkin konkretisoitui, kun katselin ja kuuntelin ihmisiä ja ympäristöäni. Silloin tajusin miten paljon nähtävää täällä onkaan, miten monella eri tavalla saman asian voi nähdä ja toisaalta myös, miten paljon jääkään näkemättä. Ehkä pitäisi kuvata vielä enemmän.
Uusimmat kommentit